"Kyllä se siitä."

Viime postauksessa purkautunut pettymys tuli käsiteltyä varsin tehokkaasti niissä kaverin pippaloissa. Jossain vaiheessa iltaa istuttiin ystävän kanssa vaatehuoneessa (:D) tuopit kourassa, meikäläinen tilitti vitutustaan ja kaveri kuunteli ja hoki otsikon lausetta. Ei ehkä äkkiseltään kovin lohduttava lause, mutta kummasti sen kuuleminen silti helpotti.

Heti seuraavalla viikolla pistinkin sitten töpinäksi: tilasin netistä ison läjän ovulaatiotestitikkuja, laskeskelin päiviä kalenteriin ja kävin jopa apteekista hakemassa foolihappotabletteja (joita tosin en ole vielä alkanut syödä, koska huomasin Multivitassakin olevan foolihappoa, eli syön vanhat vitamiinit ensin pois). Samoin pistin oman ja Miehen ruokavaliorempan käyntiin. Omalta osaltani päätin pistää alkoholin käytön totaalisesti tauolle (Miehelle moista kieltoa oli turha erikseen edes määrätä, koska ei sille ole viimeisen vuoden aikana maistunut kuin jokunen olut), ja vietetään Miehen kanssa myös suklaatonta ja sipsitöntä syyskuuta. Lokakuulle pitäisi keksiä myös joku lakkoilukohde, tähän mennessä mieleen on tulleet laku, leivokset ja limppari. Saapa nähdä, millaisen protestin Mies pistää pystyyn, se kun tykkää etenkin makeista leipomuksista. :D

Palatakseni varsinaiseen asiaan, ovistestit pääsi viime viikolla kunnolla käyttöön. Vahva positiivinen ilmestyi tikkuun keskiviikkona, eli ovulaatiosta alkaa olla jo viikon päivät. Miehellä onneksi oli aamuvuoroviikko, joten oltiin jopa kotosalla samaan aikaan ja ehdittiin touhuta useampana päivänä ennen ja jälkeen oviksen.

Nyt on menossa kp 22/29-31, eli viikon verran saan jännäillä vielä. Tosin tällä kertaa yritän olla odottamatta liikoja, ettei ala ottaa pannuun yhtä paljon kuin viime kerralla. Enkä varsinkaan lausu ääneen sanaa "raskaustesti", koska olen edelleen sitä mieltä, että se on kirottu tässä huushollissa! :D

Ei sitten.

Sana "raskaustesti" on tässä taloudessa ihan selvästi jotenkin kirottu: aina kun sen erehtyy lausahtamaan ääneen, menee kaikki v**uiksi ja sit on paha mieli.

Eilen illalla iltapissillä tuli muutama tippa verta paperiin. Mies, ikuinen optimisti (ja nähtävästi raskausjuttuja salaa googletellut) totesi, että saattaahan kyseessä olla kiinnittymisvuoto ja että turha vielä murehtia. Ihme kyllä itellekin tuli jotenkin luottavainen olo ja vanha tuttu "pessimisti ei pety" -asenne väistyi - mutta vain yön ajaksi. Aamulla huomasin tulvaporttien auenneen ja puna-armeijan saapuneen rytinällä. Aivan käsittämätöntä. Normaalikierto on tähän asti ollut mulla 30-31 päivää, ja tänään piti olla vasta 27/30-31 menossa.

Eipähän tarvi testailla viikonlopun kemujen varalta. Perseet vaan olalle, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Oliskohan... vaiko ei?

Kyllä me Miehen kanssa ollaan hyviä: saatiin kerrankin aikaiseksi touhuta aktiivisesti oviksen aikaan, helteistä ja ties mistä huolimatta! Nyt sitten vaan jännätään, puna-armeijan arvioitu saapumisaika pitäisi olla sunnuntaina tai maanantaina. Saisi kyllä jäädä saapumatta. Olo ei ainakaan vielä ole erityisen raskas (ehe ehe), mutta kummallisesti mahaa on kipristellyt viime päivinä. Peukut ja varpaat pystyyn.

Kierron ajankohdasta johtuen käsillä on jälleen sama dilemma kuin vappuna. Viikonloppuna on kaverin avokin valmistujaisjuhlat, ja ex-teekkari kun on kyseessä, niin alkoholia on aivan varmasti tarjolla. Semisti tein jo päätöksen, että pysyttelen alkoholittomalla linjalla varmuuden vuoksi, mutta millä hiivatin verukkeella tällä kertaa kieltäytyisi? Oliskohan antibioottikuuri ja hiivatulehdus riittävän "joo älä kerro enempää" -tyyppinen ratkaisu? Hmm. Tätä pitää vielä pohtia.

Loppukesäfiiliksiä

Hiljaista on pidellyt blogirintamalla. Ja muillakin rintamilla. Kun asunnon sisälämpötila lähentelee parhaimmillaan 35 astetta, on mielessä kaikkea muuta paitsi vauvantekoa. :P

Tilaisuuksiakaan ei pahemmin ole ollut. Miehen ensimmäinen kesälomaviikko meni siihen, että itse hikoilin kotona kuin pieni possu ja Mies viiletti maantiellä fillarin selässä (pyöräily on Miehen uusi villitys, lomaostoksiin kuului mm. 1500 euron maantiepyörä...). Sitten vietettiinkin puolitoista viikkoa tien päällä, Suomi-turneen välietappeina ollen anoppila, Helsinki ja Tallinna. Nyt ollaan oltu toista päivää kotona, ja huomenna päätetään kesälomareissaaminen Särkänniemen reissuun. Ensi viikko on Miehen viimeinen lomaviikko, ja sopivasti sattui myös hedelmällinen ajanjakso ensi viikolle, joten ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä tässä huushollissa tapahtuu ensi viikolla... :D

Sain tänään kovin helpottavan puhelun vuokratyöfirmalta, jonka haastattelussa kävin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Tarjosivat osa-aikatöitä syksyksi paikallisen messukeskuksen aulassa ja narikassa, ja tietenkin tartuin heti tilaisuuteen. Ensi viikolla olisi perehdytystä ja työsopparin laatimista sekä ensimmäinen työvuoro. Oon tietenkin ihan täpinöissäni, koska olin jo satavarma, etten kuitenkaan kelpaa firman listoille ja joudun kituuttamaan syksyllä taas pelkällä opintorahalla (ja Miehen rahoilla, niin kuin tähänkin asti). Operaatio Kakkajalan sovittaminen opintoihin ja työntekoon onkin sitten jo mahdollisesti kinkkisempi juttu, mutta sitä murehditaan sitten jos ja kun tärppää...

Enää kolme viikkoa kesälomaa meikäläisellä. Mihin hittoon se kesä taas vierähti?!

Ärrinpurrin.

Ei saavu kakkajalka vieläkään, ei. Puna-armeija sen sijaan valtasi tilukset jälleen eilen. Pärkkele. Luojalle kiitos kuukupissa, ilman sitä ärripurrittaisi ainakin tuplasti enemmän.

Eikä muuten herunut töitäkään, joten työttömänä ollaan loppukesä. Kivasti stressaa, kun tietää, että joudun elelemään Miehen siivellä kesän ajan ja siinä sivussa hakkaan päätä seinään gradun parissa. Stressikerroinhan tunnetusti nostattaa myös v-käyrää, mikä taas ei varsinaisesti ole mikään turn on ja näin ollen kakkajalan tekokin on täysin toisarvoinen seikka meidän huushollissa tällä hetkellä.

Miehen lomaan on noin kolme viikkoa aikaa, jospa sitten helpottais. Siihen asti purraan hammasta ja yritetään muistaa, että se mikä ei tapa, vituttaa.

Odottelua

Edellisessä postauksessa kiroamani parisuhteen kolmas osapuoli on häirinnyt meikäläisen elämää itse asiassa yllättävän vähän, vaikka alun perin pelkäsin jalkapallon valtaavan meidän telkkarin kokonaan. Mies on jopa yllättänyt positiivisesti pari kertaa ja laittanut pelin digiboksille talteen, että saan katsoa "oikeita ohjelmia". Aww.

Sen toisen kolmannen pyörän eli kakkajalan saapumisen ajankohta on yhä edelleen mysteeri. Viikonloppuna anoppilassa saunoessani huomasin, että maha olisi vähän niinkö pömpöllään ja turpeampi kuin normaalisti, mutta toisaalta en ole huomannut olotilassa mitään sen kummempia muutoksia. Mahaturpeus voi johtua myös siitä, etten ole alkukesän aikana juurikaan liikuntaa harrastellut (työpaikkapyöräilyssäkään ei kunto ehdi kohentua, koska matka kestää huimat 7-10 min vastatuulen voimakkuudesta riippuen).

Että odotellaan sit. Onhan tässä mitä odottaakin: kakkajalkaa, tietoa siitä, jatkuuko työt harjoittelun jälkeenkin, lottovoittoa, Miehen lomaa, parempia ja lämpimämpiä kelejä... You name it.

Hyvästi kotirauha.

Parisuhteeseemme on ilmestynyt kolmas osapuoli. Sen saapuminen ei ollut ihan täysi yllätys, koska olihan Mies kohkannut vierailijasta jo kuukausi-, jollei jopa vuositolkulla, mutta silti se muutti meille turhan äkkiä ja kuin varkain. Mies tutki pitkään ja hartaasti netin syövereitä perehtyen vierailijaan liittyvään informaatioon, laati aikatauluja ja printtaili niitä jääkaapin oveen aseteltavaksi. Strategiat on hiottu, työvuorot varmistettu ja todettu sopiviksi ja vaimoa lepytelty (liian vähän).

Jalkapallon MM-kisat on muotoutunut jo suorastaan kirosanaksi tässä huushollissa, ja kisat alkoi vasta eilen. Miksi helkkarissa sitä palloa pitää potkia KUUKAUDEN ajan, eihän olympialaisetkaan kestäneet kuin pari viikkoa?! En vaan tajua.

Onneksi on läppäri ja jättimäinen kasa leffoja, joita katsella makuuhuoneen rauhassa. Ylitöihin jääminenkin on onneksi aina vaihtoehto.