Kun alastikaan ei voi olla...

Rikotaan kaavaa ja blogataan vasta tiistaina, vau. Tosin eilisen päivän vietin suurelta osin autoillen Tampereelle ja takaisin, kun kävin moikkaamassa entistä opiskelukaveria JA nauttimassa Josh Grobanin konsertista. Ei voi olla huono keikka, jos tulee tippa linssiin jo illan toisen kappaleen aikana. <3 Lisäksi olin yhden kappaleen aikana tuntevinani, että tyyppi olisi kunnolla liikahtanut tuossa jossain navan seutuvilla. Vaikuttaisi siltä, että tyypillä on yhtä loistava musiikkimaku kun mulla. :D

Vauvan varustelu etenee: sain Tampereen-kaverilta pienen läjän 50-60-senttisiä vaatteita, joita ihasteltiin Miehen kanssa Salkkareiden lomassa. Olen edelleen äimänä siitä, miten helekatin PIENIÄ 50-senttiset bodyt voi olla. Ihan kuin nukenvaatteita. Oon varmaan ihan helisemässä sitten, kun tyyppi syntyy, kun pelkään koko ajan rikkovani sen. :/ Samaiselta kaverilta saadaan myöhemmin loppuvuodesta auton turvaistuin joko lainaan tai edullisella hinnalla omaksi, heidän 1-vuotiaansa kun on kasvanut jo kyseisestä turvaistuimesta ulos ja siirtynyt seuraavaan kokoluokkaan.

Sain tänään myös vihdoin ja viimein valokuvat edullisesti tarjolla olevista lapsen huonekaluista. Mun opettaja (!) AMK:lta sanoi heti kuullessaan mun olevan raskaana, että heiltä saisi halvalla ainakin pinnasängyn ja hoitotason sekä mahdollisesti muutakin isompaa. Valokuvien perusteella tarjolla on pinnasänky, lipasto/hoitotasoyhdistelmä sekä säilytysarkku, kaikki IKEA-laatua (mutta siitäkin huolimatta kuulemma kestäviä ja hyväkuntoisia!) ja hauskannäköistä keskitummaa puuta. Pitää loppuviikosta hieroa open kanssa kauppoja ja sopia kalusteiden noudosta sun muusta. Mies esitti kainon toiveen, josko voisin pyytää opettajaa säilömään kalusteita meidän muuttoon asti, mutta opettajan puheiden perusteella hänen siippansa alkaa olla sen verran kypsä olkkarin nurkassa lojuviin turhiin huonekaluihin, että saatetaan joutua ottamaan varusteet huostaan jo aiemmin. :P

Omaakin vaatekaappia on tänään rukattu mahaystävällisempään suuntaan. Viikonloppuna mulla on tiedossa isohko työkeikka, johon pitää pukeutua edustavasti, ja koska mun vanhat työhousut ei yksinkertaisesti enää mene jalkaan ilman supervirityksiä, oli pakko hiippailla H&M:lle metsästämään tällaiset:





Lisäksi sovitin hömppämaukassa kahdet farkut ja yhden hameen, mutta pihinä ihmisenä ostin kuitenkin vain nuo mustat pöksyt, koska niille oli oikeasti tarve. Polarn O Pyretissä sen sijaan sorruin heräteostoksena hankkimaan luonnonvalkoisen ohuehkon kietaisutrikoopaidan (-50% alennuksella raaskii PoPissakin shoppailla) ja sovitin myös muutamia farkkuja (melkein 70 euroa kipale, tsiisus!). Jospa seuraavasta palkasta sitten raaskisin pistää osan niihin äitiysfarkkuihin...

Kotona shoppailu jatkui hooämmän nettikaupassa, josta pistin tilaukseen kolme erilaista äitiyspaitaa ja yhdet harmaat housut:











Jospa näillä pääsisi mahailun kanssa alkuun. Toiveena olisi, että selviäisin raskausajan loppuun asti ilman sen suurempia vaateinvestointeja, mutta vielä joudun panostamaan ainakin niihin farkkuihin sekä johonkin juhlavampaan kolttuun kaverin häitä varten. Imetysliivit ja muut onkin sitten asia erikseen: niitä taidan pohtiakin vasta sitten loppuraskaudesta. :P

Huomenna neuvolaan, rakenneultraan vielä kolme viikkoa. Puoliväli häämöttää jo!

(Kuvat lainattu osoitteesta http://www.hm.com.)

Elonmerkkejä odotellessa

Maanantai näyttää vakiintuneen mun bloggauspäiväksi. Ihme kyllä, ottaen huomioon, että yleensä maanantait mulla kuluu viikonloppuna väisteltyjen rästitehtävien ja muiden velvollisuuksien hoitamiseen. Nytkin pitäisi ahkerasti näpytellä koulutehtäviä, joista osa on roikkunut jo edellisestä viikonlopusta asti... :P

Mies bongasi viikonloppuna netistä, että saman kadun varrella toisessa opiskelija-asuntoyhtiössä olisi vapautumassa kolmio marraskuun alussa. Soitin sitten tänä aamuna vuokravälittäjän toimistolle kysyäkseni, mikä meidän tilanne on asunnonvaihtojonossa, ja hetken aikaa konetta näpyteltyään toisessa päässä ollut aspa totesi, että "kyllä te tuon kolmion saatte jos haluatte, ei tässä jonossa ole teidän edellä ketään muutakaan hakijaa tuohon kohteeseen". Eli toisin sanoen, loka-marraskuun vaihteessa pitäisi pakata roinat banaanilaatikoihin ja kantaa ne 150 metrin (!) päähän uuteen, isompaan kämppään. Yksi stressitekijä vähemmän, huh. :) Nyt kun vielä keksis, että kenet me saadaan värvättyä muutto- ja siivousavuksi, muutto kun voi sattua mukavasti maanantaille tai tiistaille eli appivanhemmat ja mun äiti on hyvin todennäköisesti töissä...

Eilen lueskelin neuvolasta saatuja propaganda-vihkosia, ja Vau.fin opuksessa mainittiin, että sikiön liikkeet alkaisi pikkuhiljaa tuntua lähiviikkojen aikana. Illalla yritinkin nukkumaan mennessä tunnustella ja kuulostella, olisiko navan alla elämää, mutta kovin hiljaiselta tuntui. Tai sitten mä en vaan osaa erottaa tyypin heilumisia suolikaasuista. Muutenkin tuntuu oudolta yrittää bongata, että liikkuuko vatsassa jotain, kun ei ole minkäänlaista hajua siitä, miltä niiden liikkeiden PITÄISI tuntua! Vau-kirjassa kuvaillaan liikkeitä "pienen kalan evän hipaisuiksi" tai "ilmakuplan puhkeamiseksi", ja "jos olet onnekas, pieni perhosesi hipaisee hieman siivillään ja kertoo sinulle missä on". Hrr. Ensinnäkin, Vau-kirjan toisinaan erittäin ällösöpölässykieli nostattaa niskakarvat pystyyn, ja toisekseen, en mä halua kuvitella, että mun vatsassa liikkuu pieni kala tai perhonen. Mieluummin visualisoin sinne sen alienin näköisen mini-ihmisen, kiitos vain.

Joka tapauksessa, luulisi tyypin liikkeiden pikkuhiljaa alkavan tuntua jossain. Etenkin kun istukka on kohdun takaseinässä eikä edessä iskunvaimentimena. Mun äiti myös muisteli tunteneensa kohtalaisen ajoissa mun liikehdinnät kohdussa, ja kun meillä edelleen on se samanlainen eteenpäin kallistunut kohtu, niin luulisi pian alkavan tapahtua. Harmi sinänsä, että alun perin huomiselle varattu neuvola-aika siirtyi viikolla mun koulutuksen takia, neuvolaterkkari olisi voinut ultralla tsekata, että onko tyyppi vielä "alive and kicking".

Vauvan varustelukin etenee: meillä on nyt helistin! :D Varattiin tyypille vauvavakuutus Lähivakuutuksesta, ja asiakaslahjana saatiin helistin. Tosin tuttu vakuutusvirkailija (Miehen parhaan ystävän äiti) sanoi toimittavansa lelun anoppilaan, joten saadaan helistin haltuumme vasta lokakuulla. Lisäksi epäilen mun parhaan ystävän hankkineen jotain vauvaan liittyvää, koska mulle on kuulemma tuliaisia Tallinnan-reissulta. Ellei sitten ystävän huumorintaju ole taas kukkinut ja tuliainen olekin jokin ällömakea likööripullo synnytyksen jälkeistä elämää varten. En ihmettelis yhtään. :P

Lopuksi purnausta ulkoisesta olemuksesta. Muutamaa raskausblogia lueskellessani olen pannut merkille, kuinka pieniä ja sieviä toisten vauvamahat ovat tai ovat olleet näillä viikoilla (16-17). Mun maha taas... noh, kuva kertokoon karun totuuden.

Pötsi rv 16+3. A-PU-VA.

Siis oikeasti. Siinä, missä muiden naisten raskaus näkyy pienenä sievänä pömppänä, mun vauvamaha on a) turvonnut megalomaanisesti ja b) levittäytynyt myös reisiin ja perseeseen. Ja painoa on tullut lisää vasta noin kaksi (2) kiloa. Oliskohan vihdoin ja viimein aika alkaa käyttää sitä hiivatin jumppakorttia ja raahata peräsimensä johonkin aerobiciin?

"Onneksi olkoon, se on Homo Sapiens!"

Iltasanomien nettisivuilta silmiin osui linkki tähän Hesarin uutiseen. Euroopan neuvoston tasa-arvokomitea aikoo laatia EN:n jäsenmaille luonnoksen, jonka mukaan "terveydenhoitohenkilökunnan ei pitäisi kertoa syntymättömän lapsen sukupuolta tämän vanhemmille". Tarkoituksena on estää tietyissä maissa tapahtuvia "valikoivia" abortteja, ettei syntyvien lasten sukupuolijakauma vääristy, kun esimerkiksi tyttösikiöitä abortoidaan poikia enemmän. Suosituksen mukaan sukupuoleen perustuva abortointi pitäisikin mahdollistaa vain tapauksissa, joissa pyritään välttämään sukupuolisidonnaiset geneettiset sairaudet.

Kuten aina netti-Hesarissa, uutisen kommentti-/keskusteluketju on parasta (tai pahinta) antia. Joku vetää herneen nenään siitä, kuinka Suomessakin mennään EU:n hömpötyksiin mukaan ja kohta eletään holhousvaltiossa, joku heittää faktana ilmaan väitteen "aborteista 99% on mukavuusabortteja ja LAPSI siinä murhataan", joku provosoituu edellisestä kommentista ja heittää vastavedoksi "se on SIKIÖ, ei LAPSI, naisella on oikeus päättää" -linjanvedon. Ja uskomatonta kyllä, pari kommentoijaa sanoo suoraan sukupuolen selvittämisen etukäteen helpottavan elämää, kun voi sitten henkisesti varautua kasvattamaan tytön/pojan ja voi hankkia etukäteen oikean väriset tarvikkeet.

Hesarin jutussa linkataan brittiläisen Telegraph-lehden juttuun, jossa siteeratut brittiäidit ainakin ovat tuohtuneita ja turhautuneita siihen mahdollisuuteen, etteivät he jatkossa saisikaan tietää, kummat vehkeet lapsella on. "Ihan naurettavaa soveltaa tätä käytäntöä maihin, joissa valikoivat abortit ei ole ongelma. Kyllä meidän pitää tietää lapsen sukupuoli, että voidaan kertoa tuleville isosiskoille ja -veljille/maalata lastenhuone oikean väriseksi/valita lapselle sopiva nimi ajoissa".

Sen enempää menemättä siihen, miten järkeviä perusteluja sukupuolen etukäteen selvittämiselle annetaan, täytyy ihmetellä sitä, miten pöyristyneitä britit (ja jenkitkin) ovat tästä mahdollisesta "tietojen pimittämisestä". Telegraphin juttuun kommentoinut jenkkilukijakin mainitsee lapsen sukupuolen olevan tietoja, joiden pimittäminen potilaalta itseltään on laitonta (?!). Ikään kuin lapsen sukupuolen selvittäminen etukäteen olisi jonkinlainen kaikkien vanhempien itseoikeus, ellei jopa terveydenhuollon henkilökunnan velvollisuus. Ja auta armias, jos ultraaja arvaa sukupuolen väärin: jenkkiäitihän vetää koko terveydenhuoltojärjestelmän rosikseen petossyytteen nojalla. :P

Omaan rakenneultraan on aikaa vielä reilu kuukausi, mutta ollaan Miehen kanssa puhuttu jo monta viikkoa siitä, halutaanko tietää etukäteen, kumpaa merkkiä tyyppi on. Tähän asti ollaan oltu yhtä mieltä siitä, että sukupuolta kysytään, JOS ultraaja on myötämielinen ja tyyppi sattuu sopivasti itseään esittelemään, mutta pystytään elämään myös ilman tietoa sukupuolesta. Ja jos saadaan tyypin "merkki" selville, niin sitä tietoa pimitetään sitten isovanhemmilta ja sukulaisilta, ettei tyypille hankita etukäteen tonnikaupalla sukupuolinormitettuja vaatteita ja leluja.


Noh. Anoppihan oli viime viikolla jutellut Miehen kanssa messengerissä ja tiedustellut, että meinataanko ottaa selvää tyypin sukupuolesta ja että kerrotaanko me se sitten heillekin. Mies oli diplomaattisesti vastannut, että otetaan selvää JOS mahdollista ja että tiedon jakamisesta eteenpäin pitää vielä neuvotella mun kanssa. (Fiksu Mies.) Kieltämättä alkoi nyppiä anopin kyseleminen, vaikkei anoppi sitä kiusallaan varmasti teekään. Mä vaan en ihan jaksanut ymmärtää, miksi meidän lapsen sukupuoli olisi jotenkin erityisen julkista tietoa, joka pitäisi jakaa kaikille tutuille ja sukulaisille. Ehkä anoppikin ajatteli, että koska Miehen veli aikanaan kertoi suoraan heille odotettavan saapuvaksi tyttölasta, niin kyllähän sitten minä ja Mieskin heti tunnustettaisiin, kumpi tuli saatettua alulle.

Ehkä helpointa olisikin vaan sanoa ultraajalle, että "älä missään nimessä kerro kumpi sieltä tulee, niin vältytään suvun sisäisiltä kahinoilta". :P

Son syssy ny

Varpaat jäässä, check. Parvekkeen ovi pysyttelee enemmän kiinni kuin auki, check. Kuuman kaakaon himo on hillitön, check. Ja opiskelustressi nostaa päätään, check. Jep, syksy on saapunut meidän huusholliin.

Ensin kuitenkin lyhyesti tyyppi-asiaa. Pahoinvointi alkaa pikkuhiljaa kadota oirerepertuaarista (hurraa!), mitä nyt männäviikolla jälleen halailin Arabiaa syötyäni ensin useamman tunnin pelkkiä irtokarkkeja ja otettuani sitten niiden päälle hätäiseen tulista kanawokkia... Hups. Ei kerrota neuvolan tädille, eihän? (Eikä myöskään kerrota, että tempaisin tänään yhteen menoon puolikkaan Ben & Jerry's -jäätelörasian. ;)) Pahoinvoinnin tilalle on vaihteeksi tullut jälleen se ällöttävä ruosteen ja metallin maku suussa, joka ei tunnu häviävän, vaikka kuinka pesen hampaat säntillisesti ja yritän juoda sokerilitkumehujen sijaan enemmän vettä. Lisäksi pötsi tuntuu ryhtyneen jälleen pinkeäksi palloksi, joka vain paisuu iltaa kohden. Töissä vatsan turpoamisilmiön huomaa parhaiten: aamulla työhousuihin viritelty ponnari ei purista tai ahdista, mutta jo muutamaa tuntia myöhemmin tarvetta olisi jo toiselle "jatkopalalle".

Vatsan herkästi turpoileva olemus johti siihen, että esiinnyin eilen ensimmäistä kertaa julkisesti äitiyshousuissa. Käytiin Miehen kanssa kaupungilla syömässä ja juhlimassa ennakkoon meidän toista hääpäivää, enkä varmasti olisi selvinnyt reissusta millään "tavallisilla" housuillani. Etenkään sen tolkuttoman suuren burger-aterian ahmaistuani. Tosin Mies pisti paremmaksi: herra päätti tilata isoimman annoksen, joka raflan listasta löytyi, joten pöytään kiikutettiin ranskalaisilla ryyditetty kolmen (3) burgerin muodostama torni! Lienee sanomattakin selvää, että ne ranskikset jäivät syömättä, eikä Miehellä ollut vielä kuutta tuntia myöhemminkään nälkä. :D

Seuraavaan neuvolaan on vielä kaksi viikkoa aikaa. Tuntuu jotenkin hirveän pitkältä ajalta, mutta eiköhän se hujahda hetkessä. Mies odottelee kärsimättömänä niitä viikkoja, jolloin tyyppi alkaa liikkua ja potkia sekä etenkin sitä aikaa, kun sikiö alkaa kuulla. Mies on alkanut jopa treenata tyypille juttelua: iltaisin perusrutiini on, että mä pötkötän selälläni sängyssä ja yritän lukea kirjaa samalla, kun Mies silittelee mun mahaa ja juttelee tyypille mitä sylki suuhun tuo. Toisaalta hellyyttävää, että raavas mies on niin innoissaan tyypin saapumisesta, mutta näin väistämättä niitä juttuja kuunnellessa tulee mieleen, että onkohan Miehellä kaikki muumit laaksossa, niin tolkuttomia juttuja siltä välillä irtoaa. Mikäli sama meno jatkuu, Mies on meillä se, joka lässyttää vauvalle ja leikkii satusetää, kun taas mä luen tyypille ääneen päivän uutisotsikoita ja klassista kirjallisuutta. :P

Palasin tosiaan viikko sitten myös koulunpenkille, ja näillä näkymin viimeinen lukukausi ennen äitiyslomaa ja "pakollista" vuoden hermotaukoa on yhtä helvettiä. Tuntimääräisesti vietän luennoilla vähemmän aikaa kuin esimerkiksi viime vuonna, mutta ne kontaktituntien ulkopuoliset työt, projektit, tentit ja ties mitkä voi tehokkaasti kiristää pinnaa vielä useampaan otteeseen... Lisästressipisteitä saan myös siitä, että suuri osa näistä syksyn proggiksista tehdään ulkopuolisille asiakkaille, eli niitä ei vaan pysty hutaisemaan "jotenkin sinne päin", ellei sitten mieli saada laiskan paskan mainetta alueen yrittäjien keskuudessa... Huoh.

Että stressitöntä ja ihanaa odotusaikaa vaan mullekin, nih.