Kp 36/28: nega edelleen

Tänä aamuna hermo petti viimeinkin ja tein testin. Negatiivinenhan se, ei edes roskishaamua havaittavissa. Liekö siis joku hormonioikku päällä tai muuten vaan kierto päin helvettiä, kun ei menkkoja kuulu vieläkään...

Flunssaa sen sijaan yrittäis pukata: pari päivää on ollut vähän tukkoinen olo, kevyttä päänsärkyä on ollut vaihtelevasti jo viikon verran ja lämmötkin on koholla. Toivottavasti ei iske kunnon lenssua päälle, koulussa alkoi just tällä viikolla uusi jakso ja uudet, edellisiä työläämmät kurssit. Eikä se gradukaan itsestään valmistu, pitäisi pyhittää sillekin edes pari päivää viikossa...

Noh, näillä mennään. Viikonloppuna pääsen taas reissuun, toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja lähden käymään Helsingin kirjamessuilla! Jospa sieltä irtoaisi lisävirikkeitä graduunkin, messujen teemamaa kun on tänä vuonna Ranska. :P

Kp 34/28: what IS this madness?!

Ei mitään. Zip. Nada. Nothing. Ingenting! Menkkoja ei vielä kuulu eikä näy, ja koko viikonlopun ravasin vessassa hulluna tarkistelemassa, että no joko valuu vai ei. Kieltämättä meni maku lauantain juhlien jatkoista, kun vielä kuskinvelvollisuuksieni päätyttyäkin istuin humalaisen seurueeni parissa Kuopion keskustan kapakoissa ja litkin pelkkää limpparia ja stressasin. (Ja vähän salaa vessassa itkeskelinkin, kun oli väsynyt ja ulkopuolinen olo juhlaseurassa, jossa kaikilla muilla oli alla vähintäänkin yksi pullollinen punaviiniä... Mutta ei siitä sen enempää.)

Keittiön pöydällä odottaa jälleen uusi testipaketti, tällä kertaa Kuopiosta hätäostoksena tehty Apteekin raskaustesti. Tarkoituksena oli tehdä se jo tänä aamuna, mutta unenpöpperössä en jaksanut alkaa soheltaa testipuikon kanssa ja "puolueeton testivalvoja" eli Mies nukkui yövuoroa ennakoiden. Enkä toisaalta viitsisi tehdä testiä ilman Miestä, koska jos sattuisikin niin onnellisesti, että tulos olisi positiivinen, niin haluaisin Miehenkin pääsevän osaksi sitä tilannetta. (Ja jos testi näyttäisikin negaa, niin sitten mulla olis Miehen olkapää, johon itkeä. :P)

Vaan taidanpa siirtää ressaavan kroppani pikkuhiljaa unten maille, että jaksan töissä. Sain huomiseksi oikein kunnon haist home -vuoron: käyn töissä klo 7-9:30 ja loppupäivän olen vapaalla. Kyllä motivoi silittää kauluspaitaa 2,5 tunnin työvuoron takia, suorastaan loikin riemusta... :/

Kp 30: oliko se nyt positiivinen vai...?!?

Niinhän siinä sitten kävi, että homma lähti lapasesta: olen kahden vuorokauden aikana tehnyt yhteensä 3 raskaustestiä. :P Eilen sohlasin First Signalin kanssa ennen töihin lähtöä, ja negatiivista näytti. Useiden eri nettikeskustelupalstojen perusteella olin kuitenkin päätellyt, että kyseinen testimerkki on ollut jokseenkin epäluotettava ja näyttänyt negatiivista, kun muilla testimerkeillä on saatu positiivinen tulos. Eli ei kun apteekin kautta töihin jännäämään.

Tänä aamuna en malttanut olla testaamatta uudelleen, tällä kertaa ihan aamukusesta ja kahden testin voimin (Clearbluen älyttömän hintainen digitesti ja joku netistä tilattu herkkä liuskatesti). Liuskatesti oli selvästi negatiivinen, mutta Clearbluen tulosta olen pähkännyt koko päivän, enkä pikakuukkeloimalla löytänyt mitään järkevää vastausta tai "ennakkotapausta". CB:n näyttöön ilmestyi ensimmäisenä teksti "ei raskaana", MUTTA kun aloin testipakkauksen ohjeen mukaan poistaa testistä paristoa, yhtäkkiä ruudussa lukikin "raskaana 1-2 (viikkoa, toim. huom.)"! Ja kun jatkoin patterin poistamista hetken päästä, ruutu vilkuttelikin sitten jo ihan mitä sattuu...

Tässä nyt sitten olen pähkännyt aamusta asti, että tuliko se CB:n positiivinen viesti näyttöön siksi, että tökin sitä hiivatin patteria irti, vai oliko testi vaan jotenkin "hitaalla käyvä" ja olen sittenkin raskaana? :O

Ei kai tässä muu auta kuin malttaa vielä mielensä, odotella menkkoja ja yrittää keskittyä muuhun. Niin kuin vaikka huushollaamiseen: kämppä on kuin pommin jäljiltä, jääkaapissa ei valon lisäksi paljon muuta ole ja pyykkivuorikin on päässyt taas kasvamaan Everestin kokoiseksi. Hyvä vaimo -indeksiä kohotin sentään vähäsen leipomalla mokkapaloja. :D

Kp 29!

Tajusin tosiaan äsken kalenteria selaillessani, että tänään on jo kp 29, eli periaatteessa puna-armeija ON myöhässä. Tosin vain vajaan päivän verran, mutta myöhässä nyt kumminkin. :P

Kovin raskautettu olo mulla ei kyllä ole. Eilen illalla nukkumaan käydessä oli ehkä vähän ökkö olo, mutta syytin siitä jääkiekkopelissä syömääni lihapiirakkaa (kai nyt jokaisella tulee vähän ökkö olo, jos iltapalaksi tirvaisee maailman läskeimmän ja rasvaisimman lihiksen...). Eli en siis aio vielä jammailla täällä onnesta. Ja mun tuurilla menkat alkaa kuitenkin tänään illalla, kun olen töissä hulppean 9 tunnin tarjoiluvuoron. Pitää varmaan pakata eväiden lisäksi töihin mukaan siteitä ja kuppi, sillä pessimistihän ei tunnetusti pety.

Muuten elämä rullaa aika lailla samaan malliin. Lauantaina olisi lähtö Kuopioon niihin kavereiden hää-ristiäisiin, ja mulla on tietenkin kauhea vaatekriisi. Mitä pistää päälle juhliin, kun pukukoodia ei ole ilmoitettu, Mies meinaa lähteä puvussa liikkeelle, rahaa tai varsinaista tarvetta uuteen kolttuun ei ole eikä halua olla yli- tai alipukeutunut? Kääk.

Omstart, omstart...

Ja kierrot senkun lyhenee: puna-armeija valtasi tilukset jälleen eilen, joten edelliselle kierrolle tuli mittaa säntilliset 28 päivää. Olen siis monen vuoden tauon jälkeen jälleen "keskivertonainen" mitä kuukautisiin tulee. :P Viimeksi kroppa on ollut näin täsmällinen pillereitä syödessä, luomuna olen aina vuotanut säännöllisen epäsäännöllisesti. Nähtävästi kroppaansa ei voi koskaan tuntea täysin, koska näin lyhyt kierto tuli kyllä ihan puskista.

Tällä kertaa en ollut edes pahemmin pettynyt, vaikkei kakkajalka ollutkaan saanut alkuaan. Olin siis nähtävästi osannut alitajuisesti olla toivomatta liikoja edellisen pettymyksen jälkeen. Mies sen sijaan mutristeli jonkin aikaa ja oli selvästi harmissaan, mikä tietysti harmitti sitten mua jälkeen päin. Pitää ehkä jutella Miehen kanssa asiasta jossain välissä ja kysellä, mikä fiilis sillä on.

Yritin aiemmin tänään laskea, monesko yrityskierto meillä on jo menossa. Päädyin tulokseen "aika hiivatin mones". Kohta vuosi on yritystä takana, eikä mitään tunnu tapahtuvan. Myönnettäköön, että ollaan oltu ajoittain TODELLA laiskoja edes yrittämään (milloin on flunssaa, milloin Miehellä kököt työvuorot, milloin helteet ja sukuloimisreissut...), mutta luulisi silti, että tässä ajassa olisi edes kerran sattunut onnetar kohdalle. Kohta alkaa tuntua, että lottovoittokin on todennäköisempi (siis pääpotti, neljää oikein ei lasketa) kuin lapsen saaminen alulle. :/

Ensi kuun lopulla olisi ystäväpariskunnan häät ja samassa tilaisuudessa parin esikoisen ristiäiset. Neuloin tulokkaalle myssyn, sukat ja tumput ristiäislahjaksi, ja harmitti ihan pirusti, ettei myssyn tulevana käyttäjänä olisi meidän oma muksu. Ehkä joku päivä vielä istun maha pystyssä samaisessa sohvannurkassa ja väkerrän sarjatuotantona myssyjä omalle nassikalle. Sitä päivää odotellessa...

"Kyllä se siitä."

Viime postauksessa purkautunut pettymys tuli käsiteltyä varsin tehokkaasti niissä kaverin pippaloissa. Jossain vaiheessa iltaa istuttiin ystävän kanssa vaatehuoneessa (:D) tuopit kourassa, meikäläinen tilitti vitutustaan ja kaveri kuunteli ja hoki otsikon lausetta. Ei ehkä äkkiseltään kovin lohduttava lause, mutta kummasti sen kuuleminen silti helpotti.

Heti seuraavalla viikolla pistinkin sitten töpinäksi: tilasin netistä ison läjän ovulaatiotestitikkuja, laskeskelin päiviä kalenteriin ja kävin jopa apteekista hakemassa foolihappotabletteja (joita tosin en ole vielä alkanut syödä, koska huomasin Multivitassakin olevan foolihappoa, eli syön vanhat vitamiinit ensin pois). Samoin pistin oman ja Miehen ruokavaliorempan käyntiin. Omalta osaltani päätin pistää alkoholin käytön totaalisesti tauolle (Miehelle moista kieltoa oli turha erikseen edes määrätä, koska ei sille ole viimeisen vuoden aikana maistunut kuin jokunen olut), ja vietetään Miehen kanssa myös suklaatonta ja sipsitöntä syyskuuta. Lokakuulle pitäisi keksiä myös joku lakkoilukohde, tähän mennessä mieleen on tulleet laku, leivokset ja limppari. Saapa nähdä, millaisen protestin Mies pistää pystyyn, se kun tykkää etenkin makeista leipomuksista. :D

Palatakseni varsinaiseen asiaan, ovistestit pääsi viime viikolla kunnolla käyttöön. Vahva positiivinen ilmestyi tikkuun keskiviikkona, eli ovulaatiosta alkaa olla jo viikon päivät. Miehellä onneksi oli aamuvuoroviikko, joten oltiin jopa kotosalla samaan aikaan ja ehdittiin touhuta useampana päivänä ennen ja jälkeen oviksen.

Nyt on menossa kp 22/29-31, eli viikon verran saan jännäillä vielä. Tosin tällä kertaa yritän olla odottamatta liikoja, ettei ala ottaa pannuun yhtä paljon kuin viime kerralla. Enkä varsinkaan lausu ääneen sanaa "raskaustesti", koska olen edelleen sitä mieltä, että se on kirottu tässä huushollissa! :D

Ei sitten.

Sana "raskaustesti" on tässä taloudessa ihan selvästi jotenkin kirottu: aina kun sen erehtyy lausahtamaan ääneen, menee kaikki v**uiksi ja sit on paha mieli.

Eilen illalla iltapissillä tuli muutama tippa verta paperiin. Mies, ikuinen optimisti (ja nähtävästi raskausjuttuja salaa googletellut) totesi, että saattaahan kyseessä olla kiinnittymisvuoto ja että turha vielä murehtia. Ihme kyllä itellekin tuli jotenkin luottavainen olo ja vanha tuttu "pessimisti ei pety" -asenne väistyi - mutta vain yön ajaksi. Aamulla huomasin tulvaporttien auenneen ja puna-armeijan saapuneen rytinällä. Aivan käsittämätöntä. Normaalikierto on tähän asti ollut mulla 30-31 päivää, ja tänään piti olla vasta 27/30-31 menossa.

Eipähän tarvi testailla viikonlopun kemujen varalta. Perseet vaan olalle, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.