Neuvolassa jälleen

Uusi viikko on alkanut vähän jähmeästi: lauantaina juhlittiin ystävän polttareita, ja vaikka olinkin 8 hengen seurueesta ainut holittomalla linjalla juhlinut, oli seuraavana päivänä jonkin sortin myötätuntokrapula ja tolkuton väsymys. Henkisesti rankkaa kuunnella seitsemän muun rellestystä ja riekkumista. :P Polttarit saatiin kuitenkin juhlittua kunnialla, ja vaikka morsian sammuikin ensimmäisenä (nimenomaan sammui...), oli juhlakalu enemmän kuin tyytyväinen, että sai tilaisuuden nollata häästressiä ystäväporukalla. Kyseisen ystävän häät tanssitaankin jo tänä viikonloppuna: nörttihenkinen pariskunta halusi hääpäiväkseen 111111 (kihlat vaihdettiin 101010), joten virallinen vihkiminen tapahtuu perjantaina ja juhlat pidetään lauantaina.

Tänään oli ohjelmassa neuvolakäynti. Perustutkimusten lisäksi (hemppa 118 - lisärautaa ei kuitenkaan terkkarin mielestä tarvitse aloittaa -, verenpaine 123/60, sf-mitta 20cm, Pimun sydänäänet 160+) juteltiin vähän yleisellä tasolla raskausajasta, käytiin läpi viime kerralla saatu moniste äidiksi tulemisen tunteista ja saatiin Kelan lomakkeet kotiin täyteltäviksi. Oman "lottohakemukseni" täytinkin jo osittain, mutta luultavasti joudun menemään Kelan konttoriin ihan paikan päälle kyselemään, millä perusteella mun äitiysrahat nyt sitten määräytyy ja onko mun mahdollista saada edes vähän enemmän rahaa kuin se minimi, joka opintotuen perusteella mulle kuuluisi. Mullahan nimittäin on se tilanne, että vihoviimeinen opintotukeni kolahti tilille viime perjantaina ja joulu-helmikuun elän täysin Miehen tuloilla ja omilla satunnaisilla palkoillani, joten äitiysrahalaskureilla laskeskelu aiheuttaa melkoista päänraapimista allekirjoittaneelle... Miehellä sentään on selkeät sävelet oman hakemuksensa kanssa: riittää, että Mies hakee isyysrahan ja pitää kolme viikkoa isyyslomaa kunhan Pimu syntyy. Mies ei nimittäin aio käyttää osaa vanhempainvapaasta tai pitää isäkuukautta, vaikka kovasti haluaisikin, koska mun tuet on luultavasti niin pienet, ettei niillä paljon juhlita. :/

Seuraava neuvolakäynti on neuvolalääkäri noin kolmen viikon päästä, ja sitä ennen pitää käydä sokerirasituksessa. Kunnalla on kuulemma nykyään tapana passittaa kaikki 25 vuotta täyttäneet sokerirasitustestiin, joten pääsen minäkin testaamaan sen surullisenkuuluisan litkunjuonnin ja parin tunnin odottelun labrassa. :/ Papereihin kirjattiin myös tieto/toive siitä, että mulle tehtäisiin loppuraskaudesta sikiön painoarvio ultralla, koska mä olen itse ollut syntyessäni niin iso jötkäle (52 cm, 4,2 kg) ja veli vielä isompi. Terkkari käski muutenkin jutella äidin kanssa äipän raskausajoista ja imetyksestä, koska niistä voidaan saada jotain viitteitä siitä, mitä mulla on mahdollisesti odotettavissa.

Tähän asti olen päässyt melko vähällä erilaisten vaivojen kanssa, mutta nyt parin viikon aikana on alkanut ilmetä pientä ränkkää siellä sun täällä. Sekä muutamia "muuten vaan vituttaa" -kategoriaan sijoittuvia raskausoireita.

• Suonikohjut: check. Noin viikko ennen muutoa huomasin toisessa sääressä ihme läikkiä, joita luulin mustelmiksi. Luulin väärin: läikät sen kun laajenivat, ja eilen lähemmässä tarkastelussa päädyin suonikohjudiagnoosiin. Ei stana, tukisukkaostokset kutsuvat. Kiitos tästäkin perintötekijästä, äiti.
• Suonenvedot: check. Jatkuvasti pientä kramppia, 99% oikeassa pohkeessa. Lisäksi polviseisonnassa suoni alkaa hirttää kiinni jalkapohjissa, minkä huomasin äärimmäisen kivuliaasti muuttolaatikoita purkaessa.
• Karvoitus: check. Tämä jos mikä on ällöä: kainalo- ja alapääkarvat tuntuu kasvavan tuplavauhtia entiseen verrattuna. Lisäksi mulla on selvästi enemmän ja näkyvämpiä ihokarvoja käsivarsissa ja vatsassa (!), mikä ällöttää lähinnä itseäni. Onneksi on talvi tulossa ja kaupungin uimahalli rempassa. :D

Lisäksi selkä ja reisilihakset jumittavat harva se päivä, hiki haisee voimakkaammalle (tai sitten mun hajuaisti on herkempi) ja valkovuodon määrä on jotain ennennäkemätöntä. Lisäksi Pimun liikehdintä alkaa olla sen verran vauhdikasta, että Pimu häiritsee mun keskittymistä luennoilla ja kirjanlukua illalla. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että Pimu antaa itsestään elonmerkkejä ja monottaa välillä vatsaa hipelöivää Miestäkin. Ei tarvitse ainakaan arpoa, onko vatsassa elämää.