Kremppa ja kaverit

Vanha ystäväni pahoinvointi on tehnyt paluun. Ja vieläpä siinä ikävässä "ällöttää ja etoo, muttei okseta" -muodossa, ihan tismalleen samalla kaavalla kuin alkuraskaudessakin: silloin, kun suuhunsa mättää jotain, olo on ihan ok, mutta heti kun lopettaa syömisen, alkaa etoa. Jos itsekurini olisi tästä enää yhtään höllempi, pitäisin luultavasti etovaa oloa poissa herkuilla, pullalla, suklaalla, karkeilla jne., mutta osoitin sentään hieman itsehillintää ja nappasin kauppareissulla mukaan rasiallisen viinirypäleitä mutustamisen tarvetta täyttämään. (No okei okei, Mies oli kaupassa hillitsemässä mua ja melkein väkisin raahasi mut kauemmas keksi- ja karkkihyllyistä...)

Muutenkin alkaa tuntua siltä, että loppuraskaus tulee olemaan HYVIN kremppaista aikaa. Hartiat ja selkä on jatkuvasti jumissa, eikä asiaa helpota se, etten ole vieläkään oppinut istumaan sohvalla ryhdikkäästi selkä suorana. Vatsa on pinkeä pallo, koko ajan tiellä ja supistelee nyt myös entistä useammin (ei onneksi vielä kivuliaasti, mutta jokseenkin epämukavasti silti). Hartiajumin takia päätä särkee ja sormet puutuu, ja öisin herään säännöllisesti siihen, että olen kierähtänyt selälleni nukkumaan ja näin ollen voin pahoin, kun kohtu painaa isoja verisuonia. Lisäksi suussa maistuu koko ajan oudon eltaantuneelle, vaikka pesenkin hampaat kahdesti päivässä ja olen alkanut putsata myös hammasvälejä sellaisella hammaslankaimella (joka aina takahampaita putsatessa osuu kitalakeen ja aiheuttaa yökkäysreaktion.

Uutena kummastuksen aiheena mulla on tässä vaiheessa raskautta se, että jatkuvasti janottaa. Voisin lipittää erilaisia (lähinnä kylmiä) juomia litratolkulla pitkin päivää ja yötäkin, mutta joku pieni tolkun ääni alitajunnassani kuitenkin jaksaa muistuttaa, että nestetankkaus johtaa väistämättä vessassa ravaamiseen, joten yritän olla vetämättä vesi- ja mehuövereitä. Mikä tietenkin johtaa myös siihen, että ummettaa, kun ruoasta ei tule tarpeeksi nestettä.

Että kyllähän tämä raskaana olo alkais pikkuhiljaa jo riittää. Olenkin yhdessä Miehen kanssa ottanut tavaksi neuvotella iltaisin Pimun kanssa soveliaasta ulkoistautumisajasta: Mies kertoilee vatsalle, milloin on lomautettuna ja näin ollen joutilas viettämään aikaa synnärillä, ja mä taas muistutan jatkuvasti, montako viikkoa Pimun täysiaikaistumiseen on jäljellä. Tosin uskallan epäillä, että meidän neuvottelut on suht hedelmättömiä: ei arvon vatsalainen ole tähän asti piitannut meidän "käänny nyt oikein päin, perhana!" -neuvoistakaan. :D

Pötsi tänään eli rv 34+5 feat. äidin selvä tappiomieliala. :P

Näillä eväillä uutta viikkoa kohti. Luvassa ainakin patjaostoksia, koulutöitä (ja jopa yksi luento!), virallisen äitiysloman alku, perhevalmennus, neuvola ja retki ihmisten ilmoille kavereiden kanssa. Kiirettä pitää!