Terveisiä keskussairaalalta

Ei kääntynyt Pimu: perätilassa ollaan ja pysytään. :/ Lyhyesti polireissun sisältö: 9:45 vastaanottoaika, sydänkäyrillä ensin vartti ja sitten ultraamaan. Ultrassa lääkäri tsuumailee pitkään ja hartaasti, mittailee Pimua ja saa kokoarvioksi karvan verran alle 3kg. Lapsivettä on normaali määrä, joten mun suostumuksella lähdetään yrittämään ulkokäännöstä, johon soitetaan paikan päälle myös ylilääkäri (?) ja tämän peesissä seuraava harjoittelija. Ylilääkäri ultraa, ensimmäinen (erikoistuva) lääkäri kääntelee Pimua ja harjoittelija, kätilö ja Mies seuraa vierestä.

Pimu on myötämielinen noin puoleen matkaan asti, kunnes iskee jarrut päälle eikä suostu pyörähtämään perille asti. Muutaman yrityksen jälkeen lääkäri luovuttaa ja toteaa, että ei yritetä väkisin, kun näköjään siellä ei ole sittenkään tarpeeksi tilaa (istukka kohdun vasemmassa seinustassa tukkona kenties?), ja aletaan puhua jatkosta. Mä ilmoitan haluavani lantiosta mitat mahdollista alatiesynnytystä varten, joten lääkäri pistää saman tien päivystyslähetteen röntgenosastolle ja tekee sitten vielä sisätutkimuksen, joka sattuu ihan hiivatisti. Käsikopelolla lääkäri toteaa, että kohdunsuu on vielä tiukasti kiinni ja lantio vaikuttaisi riittävän tilavalta. Sitten mennään puoleksi tunniksi takaisin sydänkäyrille, ja sillä välin kätilö soittelee röntgeniin ja saa ujutettua mut saman tien magneettikuvaan pelvimetriaan. Käyriä mittaillessa Pimu melskaa tuttuun tapaan hulluna ja laite mittaa yhden supistuksenkin, jota tosin itse en hoksaa ollenkaan. Sitten paukataan vielä Miehen kanssa röntgenosastolle, mä pääsen magneettikuvaan pienen odottelun jälkeen ja sitten karautetaan kotiin, josta Mies lähtee melkein saman tien iltavuoroon töihin. Huomenna pitäisi äitipolilta tulla soitto pelvimetrian tuloksista, ja niiden perusteella tehdään päätös, saanko yrittää synnyttää alakautta vai varataanko suoraan sektioaika.

Nyt kirjaston ja kaupan kautta postiin Kimperin pakettia hakemaan ja loppupäiväksi sohvalle torkkumaan. Heräsin nimittäin viime yönä jo neljän aikaan, valvoin jonnekin puoli seitsemään ja torkuin lopun aamua, kunnes piti yhdeksältä nousta ja alkaa tehdä lähtöä...