Valivalivali

Kuluneen viikonlopun tunnelmia kuvaa ehkä parhaiten sana "valitusvirsi". Voisin valittaa ja nillittää loputtomiin aiheesta jos toisestakin, mutta otetaan tähän alkavan viikon kunniaksi ihan vaan ns. parhaat palat.

Unettomuus ja katkonaiset yöunet. Vasta viikko vai pari sitten kehua retostin neuvolassa, miten hyvin uni on maistunut öisin ja olo on kohtalaisen pirteä. Ja eikös kehuskelu heti kostautunut sillä, että mun kroppa päätti pistää unirytmin ihan uusiksi. Mies oli viime viikon yövuorossa, ja olen aiemminkin Miehen yövuorojen aikoihin ollut kevytunisempi, kun unen läpi jatkuvasti odotan, että milloin se toinen könyää siihen viereen. Nyt aiempaan kevytunisuuteen on tullut kaupanpäällisiksi selkäsäryt, vatsassa potkiva Pimu ja vessassa ramppaamisen tarve, ja aamuisin tuntuu kuin en olisi saanut nukuttua yhtenäisiä unia ollenkaan. Esimerkiksi viime yönä heräsin Pimun mellastukseen ja vessahätään noin aamukolmelta, ja sain unta uudestaan vasta lähempänä puolta viittä. Miehen kello soi kahdeksalta, koska Mies halusi vetää sisäpyöräilytreenin ennen iltavuoroa, ja tokihan mä sitten heräilin ensin kasilta Miehen kelloon, ysiltä omaan herätykseeni, kymmenen maissa siihen, kun Mies alkoi pyöräillä ja katsoa samalla (kovalla volyymilla) Stargatea ja lopulta yhdeltätoista jälleen vessahätään ja karmivaan nälkään. Innolla odotan, millainen loppupäivästä tulee, kun pää on ihan tööt enkä jaksaisi edes ryhtyä kokkaamaan itselleni ruokaa...

Oma kroppa ja sen muutokset vatuttaa myös ihan tolkuttomasti. Lauantaina olin jotenkin hiivatin ärsyyntynyt kaikesta ja äsähtelin Miehelle joka asiasta, ja vasta illemmalla hoksasin, että suurimman osan ärsytyksestä aiheutti Pimu. Tyyppi melskaa tätä nykyä vatsassa niin, että tuntuu, kuin vatsanahka repeäisi ihan just siihen paikkaan, ja luonnollisestikin melskaus ajoittuu siihen hetkeen, kun Mies haluaisi silitellä mahaa ja jutustella Pimun kanssa. Sattuu nimittäin yllättävän paljon, kun Mies pitää kättä mahalla ja Pimu punkee vastaan nahan toisella puolella. Maha on myös jatkuvasti tiellä, istuminen sohvalla on tukalaa, jos en asettele riittävästi tyynyjä ja muita tukia selän taakse ja sukkien jalkaan laittaminen on ihan helvettiä. Lauantaina lopulta repesin itkuun, kun ensin kaapista kaivamani yöpaita kiristi mahan päältä ja tuli kunnon läskipossuolo: itkin Miehelle, miten hirveän näköinen olen ja miten mitkään vaatteet ei kohta enää mahdu päälle ja en ehkä kestä, jos tätä jatkuu vielä viikkotolkulla. Ja Mies-parka yrittää vaan lohduttaa, että "ethän sä ees oo oikeasti lihonut, se on vaan toi maha tossa eessä, kyllä se kohta helpottaa"...

Eilen läskipossuolo oikein vielä korostui, kun lähdettiin Miehen kanssa kaupungille ja leffaan. Mulla oli jalassa tietenkin juuri ne äitiysfarkut, joiden vatsaresori on matalampi ja jotka valuu aina mahan alle, enkä ollut älynnyt laittaa vatsanpeitteeksi mahatuubia. Tästähän tietenkin seurasi se, että a) maha paleltui useaan otteeseen ulkona kävellessä kun housut valahtivat ja paita puolestaan nousi korviin ja b) jouduin jatkuvasti nostelemaan housuja ylöspäin, mikä tietenkin näytti todella typerältä kaupungilla kulkiessa. Lisäksi ehdotin Miehelle, että käytäisiin pitkästä aikaa Hesburgerilla syömässä ennen leffaa, ja sain kyllä osakseni niin pitkiä katseita, kun istuin maha pystyssä nurkassa ja mupelsin hyvällä ruokahalulla kanapurilaista. Selvästikin porukka luuli, että tämä hiivatin pötsi on rakkaudella ja roskaruoalla kasvatettu. (Ja tosiasiassa kyseessä oli ensimmäinen heseateriani koko raskausaikana!) Eikä tilannetta tietenkään parantanut se, että aina kun vaihdoin asentoa tai nousin ylös mennäkseni vessaan, paljas vatsanahka vilahteli vaatteiden lomasta... Huoh.

Leffa (uusin Mission Impossible) oli sentään ihan positiivinen yllätys, vaikken tykkääkään Tom Cruisesta ja Michael Nyqvist puhui ihan liian korostetusti brittiaksentilla englantia, vaikka hahmo olikin ruotsalaissyntyinen. Samuli Edelmannin roolikin oli odottamaani näkyvämpi, vaikka noin muuten kumpikin pahis sai leffasarjan aiempiin pahiksiin verrattuna PALJON vähemmän ruutuaikaa (tuottajien ja ohjaajan mielestä oli selvästi parempi vaihtoehto näyttää 50.:n kerran, kuinka Tomppa tippuu jostain korkealta ja kolauttaa päänsä tuhanteen otteeseen pelastuen samalla täpärästi...).

Vaan jospa yrittäisin vihdoin ryhdistäytyä ja päästä sohvalta liikkeelle. Jos vaikka aloittaisi pyykkien kuivumaan laittamisesta: kone taisi pysähtyä jo tunti sitten, mutta jäin suustani kiinni Facebookissa toisen pallomahaa kasvattavan kaverin kanssa...