Jossain vaiheessa kuvittelin, etten ole raskauden myötä mitenkään erityisemmin herkistynyt tai tullut aiempaa tuittupäisemmäksi. Kuvittelin väärin: kyllä ne hormonit täälläkin tuntuu jylläävän. Annetaanpa pari valaisevaa esimerkkiä.
Olin jo aiemmin bongannut Kodin Ykkösen mainoslehdestä tarjouksessa olevan pokkaridigikameran, ja eilen sain houkuteltua Miehen ostosreissulle kameraa metsästämään. Samalla vauhdilla heitettiin kieppi Polarn O Pyretin kautta, koska pikkulinnut lauloivat PoPin äitiysmalliston olevan -30 % alennuksessa vain sen nimenomaisen päivän ajan, ja sainkin peräsimelleni just eikä melkein istuvat, siistit tummat äippäfarkut alle viidelläkympillä. Wuhuu, tässä vaiheessa vielä hyvä fiilis.
Sitten. Kodin Ykkösessä suunnattiin heti ensimmäisenä elektroniikkaosastolle ja kameroita katselemaan. Pyörittelin tarjousmallia käsissäni pitkään, kunnes Mies hoksasi, että hei hetkinen, oisko tuo toinen malli kuitenkin vähän parempi (ja halvempi - sisäinen Sulo Vilen heräsi heti!). Samalla siinä sitten, kun venkslattiin mallikameroiden kanssa, yritettiin saada näköyhteys myyjään, että voitaisiin kysellä hieman lisää ja saada tietenkin se kamera haltuumme - nehän on tietenkin aina lukollisessa kaapissa siinä mallikappaleiden luona.
Noh. Puoli tuntia (30 min!) myöhemmin oltiin huidottu kaikille kahdelle myyjälle, jotka osastolla naamaansa näyttivät ja saman tien katosivat kuin pieru Saharaan tai lyöttäytyivät jonkun muun asiakkaan palvelijoiksi, mä olin kiltisti toisen asiakkaan kanssa jonottanut osaston infotiskillä ja yrittänyt olla kärsivällinen. Siinä vaiheessa ei ollut enää kovin hyvä fiilis. Suoraan suomeksi sanottuna vitutti ja teki mieli käydä hakkaamassa joku näytteillä ollut kallis Apple-laite tuusan nuuskaksi, että olisin saanut edes jonkinlaista huomiota ja ASIAKASPALVELUA. (Myymälävartijakin olisi kelvannut.) Siinä vaiheessa, kun Mies hoksasi mun alahuulen alkavan väpättää, se nappasi mut kainaloonsa ja kiidätti pois elektroniikkaosastolta, että sain purettua kiukkuni ja harmini ja vähän koottua itseäni.
Poistuttiin sitten liikkeestä ilman kameraa tai asiakaspalvelua, mutta sitä ennen kävin jättämässä tulikivenkatkuista palautetta paikan palvelun tasosta ja henkilökunnan vähyydestä - raukkamaisen anonyymisti palautelomakkeella, tietenkin. Miehellä oli tässä vaiheessa sen verran pelisilmää, että se tarjosi mulle viereisessä Hesessä pehmiksen ja ehdotti varovaisesti, josko käytäisiin kuitenkin vielä toisessa liikkeessä katsomassa sitä kameraa. Käytiinhän me, ja sain kamerani, tosin vähän kalliimmalla kuin mitä olisin saanut sieltä perkeleen Kodin Ykkösestä.
Tänään hain postista sen H&M:n paketin, joka oli tullut harvinaisen nopsalla toimituksella. Ryhdyin sitten sovittelemaan tilaamiani vaatteita ja tempaisin ensimmäisenä tilaamani harmaat housut jalkaan. Ja kuinka ollakaan: ne netissä niin pehmeiltä ja mukavilta näyttäneet housut olikin ihan JÄRKYTTÄVÄT. Kangas ei joustanut yhtään, netin kuvassa suorilta näyttäneet lahkeet olikin reilusti kapenevat ja vyötärö-lantioseudulta housut ei istuneet yhtään mun perseelle. Suoraan sanottuna mä näytin vyötäröstä alaspäin harmaalta porkkanalta. Ylhäältä helevetin leveä ja pussittava malli, joka kapeni nilkkoihin. Itkuhan siinä pääsi ja housut lensi saman tien nurkkaan. Onneksi mun tilaamat paidat ei olleet yhtä suuria pettymyksiä, vaan tuntuivat nyt jo hyviltä päällä ja istuvat varmasti myös sitten, kunhan etureppu ulkonee nykyisestä.
Äiti joskus vitsillä heitti olevansa tasainen luonne - aina yhtä vihainen. Alkaapa kuulostaa kumman tutulta...
Noh, tämä aamu sentään oli hyvä: pääsin pitkästä aikaa kampaajalle, eikä mun tukka enää näytä haalistuneen ruskealta takkupesäkkeeltä. Tosin nyt se haisee vahvasti metsälle ja ruoholle, mikä on oikeastaan se ainut haittapuoli hiusten kasvivärjäyksessä, mutta onneksi siitäkin hajusta pääsee eroon muutamalla pesulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti