ISO KIITOS näin alkuun kaikille, jotka vastasivat edellisen postaukseni kutsuhuutoon! Bloggaaminen ja ajatusten jakaminen julkisen anonyymisti on heti kummasti mielekkäämpää, kun tietää, ettei näitä horinoita kirjoita pelkästään itselleen. :) Kaikkien uusien kommentoijien blogeissa olenkin käynyt jo kurkkimassa ja lisännyt ne lukulistalleni, ja ehkä joku kaunis päivä jaksan kirjoitellakin pientä postausta siitä, mitä blogeja itse luen säännöllisesti.
Pärryyteltiin eilen Miehen kanssa anoppilaan viikonlopuksi, ja tarkoitus olisi kotoutua maanantaina jossakin välissä. Maanantaina tosin olisi klo 16 ensimmäinen perhevalmennus (aiheina hyvinkin läheisesti toisiinsa liittyvät hammashuolto ja liikenneturva, hmm?), mutta henkkoht en ole kovinkaan innostunut moisesta valmennuksesta. Mulla on ennakkokuvitelma tai aavistus siitä, että oman asuinalueen muut ensiodottajat miehineen ovat kuitenkin "ihan sikavanhoja" (joo, hyvähän se näin melkein 26-vuotiaana on huudella...) ja me Miehen kanssa ollaan siellä sitten ihan ulkopuolisia ja outolintuja. Sitä paitsi loput kolme perhevalmennusta + synnärille tutustuminen ovat edessä vasta tammi-helmikuussa, joten vaikka nyt kävisinkin valmennuksessa ja saisin sieltä mammakavereita, on tapaamisväli niin pitkä, ettei tässä mitään sen kummempaa tuttavuutta kuitenkaan ehtisi syntyä yhden puolitoistatuntisen perusteella. Noh, katsotaan maanantaina, mikä fiilis.
Eilen automatkalla sanoin Miehelle, että auta armias jos anoppi tai appiukko hyökkää silittelemään heti mun mahaa, niin varmasti sanon jotain rumaa. Appiukko sentään älysi vain halata meidän saapuessa, mutta anoppi herkesi lääppimään ja taputtelemaan mahaa heti halauksen jälkeen. Olin tilanteesta kuitenkin jotenkin niin pöllämystynyt, etten älynnyt reagoida oikein mitenkään, taisin lähinnä tuijottaa pöllämystyneenä, että mitäs hittoa. Maha on kyllä sen ensikontaktin jälkeen saanut olla rauhassa, ja epäilenkin, että Mies on varoittanut porukoitaan mun reviiritietoisuudesta. Tai sitten anoppi hoksasi, että kiusaannuin vatsan lääppimisestä. :P
Anoppilassa olossa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Taloudessa on useita telkkareita, joten tv-ohjelmista ei tule kiistaa; ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi (villi veikkaus onkin, että kotivaaka näyttää kotiinpalatessa ainakin 2-3 kg lisää...); ja mikä tärkeintä, kukaan ei ihmettele, vaikka katoankin toimistohuoneeseen useaksi tunniksi opiskelemaan ja facebookkaamaan. Nimim. Esseen palautus tänään, kasassa 2 sivua...
Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää viikonloppua itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti