Mies sai toissapäivänä jonkun ihme energiahepulin (ja vieläpä yövuoroviikon jälkeen, hullu se on) ja oli omatoimisesti aloittanut Operaatio Muuttolaatikon. Toisin sanoen, lauantaina töistä tullessani Mies oli pakannut yhteen pahvilaatikkoon pleikkaripelinsä ja suurimman osan meidän DVD-levyistä. :D Hepuli jatkui sopivasti koko viikonlopun ja tarttui lopulta meikäläiseenkin, ja nyt nurkassa kököttää jo 3 tai 4 laatikollista pakattuja romppeita. Lisäksi saatiin käytyä läpi meidän kummankin vaatekaapit, ja ylpeänä voin kertoa, että kaapeista karsiutui kaksi isoa muovikassillista vaatteita, jotka tänään kauppareissun yhteydessä kärrättiin SPR:lle. Ja kaiken hepuloinnin kruunasi SEKÄ parvekkeen ETTÄ häkkivaraston raivaus ja tavaroiden kartoitus.
Vaikka muuttaminen lähtökohtaisesti onkin aina hirveätä hänksläämistä ja säätämistä, jollain kieroutuneella tavalla mä myös tykkään muuttamisesta. Varmaan lähinnä siksi, että muuton yhteydessä tulee aina käytyä läpi kaapit ja perimmäiset nurkat ja heitettyä ylimääräiset roinat pois, jolloin omaisuuttakaan ei kartu niin tolkuttomasti. Tällä kierroksella muuttostressiä lievittää myös se tieto, että meillä on ruhtinaalliset 3,5 päivää aikaa muuttaa roinat asunnosta toiseen, joten mun ei tarvi a) kantaa kiireellä selkä vääränä painavia laatikoita ja säkkejä mahan heiluessa tiellä ja b) muuttosiivoukseen voi kerrankin varata reilusti aikaa, kun avaimien palautuksella ei ole kiire.
Mahasta puheen ollen, ultrasta lähtien meininki vatsanahkan alla on ollut hurjaa. Pimu pisti eilen omat kisat pystyyn mahassa, kun katsoin Maikkarin tanssiohjelmaa, ja liikkeet ja muljahdukset on entistä selvempiä ja tuntuvampia. Eilen illallakin nukkumaan käydessä Mies tunnusteli kädellä Pimun menoa ja laski minuutin sisällä tunteneensa viisi (5) reipasta monotusta tai muksausta. Pimun liikehdintä oli niinkin villiä, että mun nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään: aina, kun aloin itse rauhoittua ja olin hilkulla nukahtaa, Pimu tökkäsi just johonkin arkaan paikkaan ja jatkoi sambakarkeloitaan. Saamarin kakara. <3
Kuten edellisestä kappaleesta näkyy, uusi työnimi on tarttunut puheisiin aika nopeasti, eikä ajatus tyttölapsesta tunnu enää yhtä pelottavalta tai vieraalta kuin heti ultran jälkeen. Täytyy kuitenkin vielä varoa puheitaan ja käyttää vanhaa Tyyppi-nimeä tietyssä seurassa, ettei yllätys paljastu. Kaverit ovat nimittäin lyöneet viinipullosta vetoa meidän vauvan sukupuolesta ja syntymäajasta, ja tällä hetkellä enemmistö veikkaa meille tulevaksi poikaa tismalleen laskettuna aikana. Vain yksi on tähän mennessä pistänyt panoksensa likoon tytön ja maaliskuun puolella syntymisen puolesta. :P Parin viikon päästä juhlitaan porukalla yhden kaverin polttareita, pitääpä kartoittaakin vedonlyönnin tilannetta ja antaa porukalle mahdollisuus täsmentää veikkauksiaan...
Nyt takaisin koulutöiden pariin, niin voin hyvillä mielin loppuillan töllöttää telkkaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti